HoNsU panostaa juniorivalmennuksen laatuun pitkäjänteisesti – uudet valintavaiheen vastaavat aloittaneet työnsä!

HoNsU panostaa juniorivalmennuksen laatuun pitkäjänteisesti – uudet valintavaiheen vastaavat aloittaneet työnsä.

Leevi Valtanen on aloittanut HoNsUn tyttöjen valintavaiheen vastaavana ja Aatu Aalio poikien valintavaiheen vastaavana. Toimet ovat seurassa uusia ja niiden tarkoituksena on vahvistaa U13-U19 ikäisten toimintaa. Valintavaihevastaavat ovat mukana U13-U19 joukkueiden valmennustiimeissä joko vastuu- tai apuvalmentajina sekä johtavat ja kehittävät näiden ikäluokkien toimintaa.

”HoNsUssa on viimeiset vuodet panostettu voimakkaasti lapsuusvaiheen toiminnan laatuun Lauri Markkasen koriskoulun ja ikäkausijoukkueiden toiminnan kehittämisen kautta. On luonteva jatkumo laajentaa toimiviksi todettuja toimintatapoja sekä henkilöresurssien kohdentamista parketilla tapahtuvaan toiminnan kehittämiseen ja johtamiseen myös valintavaiheessa.” – Kommentoi HoNsUn valmennuspäällikkö Tristan Fay.

”Meillä on loistavia vapaaehtoisvalmentajia, joita pystymme näillä panostuksilla tukemaan entistä paremmin. Uskon, että useammasta ikäluokasta vastaavien valmentajien myötä toiminnastamme tulee entistä suunnitelmallisempaa ja yhtenäisempää.” – Fay jatkaa.

HoNsU on juniorikoripalloseura, jonka ydinarvoissa ja toiminta-ajatuksessa korostuvat pyrkimys yhteisöllisyyden ja kasvatuksellisuuden edistämiseen tavoitteellisen kilpaurheilun keinoin. Pelaajapolkumme noudattaa seuraavia vaiheita:

Lapsuusvaihe (5-12v). Järjestämme mahdollisuuksia ilman pakkoja.

  • Lapsuusvaiheen tavoitteita ovat pelaajien innostaminen, kyvykkyyden tunteen vahvistaminen ja hyvän ryhmähengen luominen pelaajien ja huoltajien keskuuteen. Kasvatamme pelaajia seuramme toimintakulttuuriin sekä mahdollistamme itselleen merkityksellisen intohimon kohteen löytymisen
  • Meillä ei ole harjoitusmääräpakkoja, vaan jokainen saa tutustua yhteisöömme omien edellytystensä mukaisesti.

Valintavaihe (13–19v). Harjoittelemme sitoutumista omiin valintoihin.

  • Tavoitteelliseen tekemiseen tutustuneet nuoret voivat itse valita miten jatkavat harrastuksensa parissa: kilpaurheilun vaatimusten mukaan toteutetun harjoittelun vai kevyemmän sitoutumisen muodossa?
    • Järjestämällä mahdollisuuksien mukaan myös kevyemmällä sitoutumisella toimivaa toimintaa, haluamme mahdollistaa tavoitteellisen harrastuksen jatkumisen tutussa ja turvallisessa yhteisössä sekä helpottaa uusien harrastajien mukaantuloa.
    • Järjestämällä intensiivisempää sitoutumista edellyttävää kilpaurheilutoimintaa haluamme mahdollistaa oman intohimon kohteeseen uppoutumisen sekä kilpailemisen korkeimmalla mahdollisella tasolla.

Lisätietoja antavat:

Tristan Fay
HoNsUn valmennuspäällikkö
045-1137983 / tristan.fay@honsu.fi

Sami Tolkki
HoNsUn toiminnanjohtaja
050-4678708 / sami.tolkki@honsu.fi

HoNsUn pelaajaleirit tulevat taas – ilmoittautuminen auki!

HoNsU järjestää heinäkuussa kaksi pelaajaleiriä – Annika Aarrejoen ja Sarkku Mikkosen pallonkäsittelyleirin sekä Topias Kuukkasen heittoleirin. Ilmoittautuminen kaksipäiväisille pelaajakehitysleireille on nyt auki! Leirit ovat tarkoitettuja kaikille koripalloilusta ja yksilötaidon kehittämisestä kiinnostuneille vuosina 2010-2018-syntyneille tytöille ja pojille. Annikan ja Sarkun pallonkäsittelyleiri järjestetään ma-ti 13.-14.7. ja Topiaksen heittoleiri ke-to 15.-16.7. Leirit järjestetään Monnarilla ja Hippoksen alueella. Leiripäivät […]

Palkitut kaudella 2025-2026

HoNsU:n kauden 2025-2026 päättäjäiset järjestettiin maanantaina 25.5. Monnarilla. Palkitut kausi 2025-2026 Seuran palkinnot Vuoden joukkue: U15-pojatVuoden pelaaja: Ilona Särkkä (U17-tytöt)Esimerkillinen tyttöjuniori: Maisa Penttinen (U16-tytöt)Esimerkillinen poikajuniori: Toivo Lahtinen (U16-pojat)Vuoden valmentaja: Ensio Helimäki (U19-pojat)Vuoden kasvattaja: Nuutti Nurminen (Mikropojat)Vuoden joukkueenjohtaja: Jani Åkerman (U19-pojat)Vuoden rahastonhoitaja: Jaana Piudunen (U16-U15-pojat)Vuoden taistelija: Luka Himanen (U19-pojat) Juniorijoukkueet Mikrotytöt harjoittelija: Luna KorhonenMikrotytöt puolustaja: Elli JanhonenMikrotytöt hyökkääjä: Peppi Koski-Lammi Mikropojat tsemppari: Hermanni SatusaariMikropojat kehittynein: Elias AnttolainenMikropojat […]

HoNsU etsii valmentajia koriskaudelle 2026-2027!

Etsimme harrastajamäärän kasvaessa halukkaita, valmentamisesta kiinnostuneita, sekä kehityshaluisia valmentajia mukaan valmennustoimintaan ensi koriskaudelle 2026-2027. Haluamme jatkossakin taata jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuuden laadukkaaseen ja turvalliseen toimintaan ja harrastukseen. Valmentajia etsitään vielä seuraaviin rooleihin: Tarjoamme valmentajille mahdollisuuden kehittyä ja kehittää itseään valmentajana seuran sisäisillä koulutuksilla sekä myös liiton virallisilla koulutuksilla. Seura osallistuu myös valmentajakoulutusten kustannuksiin. Lisäksi […]

JYVÄSKYLÄ ON PARAS PAIKKA OPISKELEVALLE KORIPALLOVALMENTAJALLE!

Me HoNsU:ssa haluamme olla paras mahdollinen korisyhteisö opiskelevalle valmentajalle! Olemme pohtineet paljon sitä, millaiset asiat tekevät opiskelupaikasta hyvän tavoitteelliselle valmentajalle. Jyväskylän laaja oppiainetarjotin, maltillinen hintataso, todella lyhyet etäisyydet, monipuolinen vapaa-ajantarjonta sekä maankuulu opiskelijaelämä vetoavat varmasti myös opiskeleviin valmentajiin, mutta sen rinnalle meille on muodostunut nimenomaan motivoituneita valmentajia palvelevia vahvuuksia. ”Kolme tärkeintä, miksi valita Jyväskylä” Meillä […]

Hippo-Korisleirit järjestetään kesällä – ilmoittautuminen nyt auki!

HoNsUn suositut kesän Hippo-korisleirit järjestetään myös tulevana kesänä! HoNsUn suositut kesän Hippo-korisleirit järjestetään jälleen tulevana kesänä. Leirit ovat tarkoitettuja kaikille koripalloilusta ja liikunnasta kiinnostuneille 6-11-vuotiaille tytöille ja pojille. Ensimmäinen leiriviikko on 1.-5.6. ja toinen leiriviikko on 8.-12.6. Molemmat leiriviikot ovat vuosina 2015-2019-syntyneille. Leirit järjestetään Kypärämäen koululla. Leiripäivät alkavat joka päivä klo 9.00 ja päättyvät klo […]